Mitä jos sovitut tapaamiset tai vaikka jatkuvasti käytössä oleva pankkikortin koodi alkavat unohtua yhä useammin? Yhä useammalle asia on tuttu omakohtaisesti joko oman tai läheisen tilanteen kautta. Ja yhä useampi hakeutuu lääkäriin tarkempien muistitutkimusten käynnistämiseksi. Muistisairaudet yleistyvät eliniän kasvaessa ja on arvioitu, että Suomessa on noin 190 000 muistisairasta henkilöä. Vuosittain sairastuu noin 14500 suomalaista lisää ja maailmanlaajuisesti muistisairaiden määrä on ylittänyt jo 50 miljoonaa.
Lääketieteellinen tutkimus ponnistelee useiden sairauksien kohdalla kohti uusia, tehokkaampia hoitomahdollisuuksia. Myös muistisairauksien osalta toivotaan harppauksia eteenpäin. Tutkimuksissa on jo löydetty esimerkiksi Alzheimerin tautiin liittyviä geenialueita, joiden tunnistaminen tarjoaa mahdollisuuksia kehittää niihin vaikuttavia hoitoja ja lääkityksiä. Alzheimerin tautiin kehitetään myös rokotetta, mikä oli vielä parikymmentä vuotta sitten uskomaton ajatus. Yhtenä kehityksen mahdollistajana ovat terveydenhuollon yhteydessä toimivat biopankit.
Biopankkien avulla pyritään varmistamaan eri sairausryhmien tasapuoliset tutkimusmahdollisuudet
Biopankkiin kootaan näytteitä ja tietoja suostumuksen antaneilta henkilöiltä ja niitä säilytetään tulevaa tieteellistä tutkimusta varten. Alueelliset biopankit keräävät biologisia näytteitä sairaanhoitopiirien alueelta ja valtakunnalliset biopankit koko Suomesta. Näytteitä voivat olla esimerkiksi veri tai kudokset. Toimintaa säätelevät useat lait, päällimmäisenä biopankkilaki. Aineistoja luovutetaan käyttöön ainoastaan erikseen arvioituihin ja eettisesti hyväksyttyihin tutkimustarkoituksiin.
Jokainen meistä voi tukea lääketieteellistä tutkimusta antamalla biopankkisuostumuksen. Se kannattaa antaa sen sairaanhoitopiirin alueella toimivaan biopankkiin, missä käy terveydenhuollossakin. Varsinainen näyte otetaan talteen yleensä muun hoidon yhteydessä, esimerkiksi samalla pistolla omaan hoitoon tai hoidon seurantaan liittyen verikokeiden kanssa. Näytteiden henkilötunnisteet korvataan koodilla ja putket talletetaan nestetyppeen odottamaan sopivaa tutkimusasetelmaa.
Muistisairauksien tutkimukseen kohdistuu paljon odotuksia. Suomalaisten perimä on ainutlaatuinen ja väestöön on rikastunut geenivariantteja, jotka ovat muualla maailmassa harvinaisia. Tämän vuoksi tarvitsemme tutkimusta juuri suomalaisten näytteillä. Muistisairautta sairastavien näytteiden määrät kaikissa Suomen biopankeissa ovat tällä hetkellä matalia verrattuna moneen muuhun yleiseen sairauteen, mikä voi vaikeuttaa tulevaa tutkimusta ja tieteellisiä läpimurtoja.
Annatko luvan biopankkisuostumukselle?
Suomen Biopankit käynnistivät maaliskuussa Annatko luvan –kampanjan, joka on parhaillaan käynnissä radiossa ja televisiossa. Kampanjan tavoitteena on lisätä tietoa biopankkien toiminnasta ja pääset tutustumaan siihen tarkemmin osoitteessa www.annatkoluvan.fi. Kampanjasivun kautta löydät oman alueesi biopankin ja esimerkkejä ajankohtaisista biopankkitutkimuksista Suomessa. Halutessasi voit antaa myös suostumuksen, joka on useimmissa biopankeissa mahdollista tehdä sähköisenä ja kaikissa paperilomakkeella.
Biopankkisuostumus on mahdollisuus tukea juuri oman sairautensa tutkimusta. Mikäli tutkimuksessa löytyisi jotain näytteenantajan terveydelle merkityksellistä tietoa, hänellä on oikeus saada siitä tietoa. Biopankkien suurin hyöty kohdistuu kuitenkin tuleviin sukupolviin. Juuri sinun näytteesi voi olla osa ratkaisevan tärkeää tutkimusta vaikkapa muistisairauden estämisessä.
Riikka Taina, tutkimushoitaja, sh YAMK, Auria Biopankki
Comments are closed.